Jostain syystä alkoi ex-temporee tekemään mieli keltaista pääsiäisautoa. En tiedä miksi näin. Sitten vaan selailemaan nettiauton tarjontaa. 
Koska ei ollut varaa Ferrariin tai muihinkaan halvempiin ja hienoihin urheiluautoihin, niin lähdin katsomaan keltaista koppimopoa eli Suzuki Altoa.
Kusiaista (Fiat 600) ja Miniä ei halvalla enää saisi, koska niitä on niin vähän. Niissä on nykypäivänä sitä jotain, ei silloin kun ne olivat ns. ajankohtaisia. Ajattelin, että josko 2000-luvun Suzuki Alto jotenkin olisi verrattavissa niihin eli olisi hauska. 
No, ei muuta kuin katsomaan. Jos mukana olisi olut sanavalmis työkaverini, niin hän olisi varmasti kysynyt, että minkä rotuiselle koiralle mä olen
ostamassa koirankoppia?
Kurkistus konehuoneeseen osoitti, että on siellä vähän isompi kone kuin ompelukoneen moottori. 1980 luvun vehkeissähän oli kolmepyttynen kone keulilla. 
Renkaina olivat 13 tuumaiset, ei 12 tuumaiset joita viljeltiin silloin -80 luvun Altoissa. 
Sata kiloa kun istui kuskin penkille, niin vehje taisi kallistua pahasti? Vaikea siihen oli kyllä aika ison jätkän mennä, polvet hakkasivat rattiputkea koska penkkiä ei saanut tarpeeksi taakse. Ajattelin jo, että heivaanko etupenkin veke ja ajan takapenkiltä, mutta kun huomasin, miten lähellä takaikkuna on takapenkkiläiseen nähden, niin tämä lähes mopoautoon verrattava kulkine alkoi tuntua turvattomalta.
Jos siihen takakulmaan pusun antaisi vaikka Volvo V70, niin selkähän siinä vähintään menisi paskaksi ellei lähtisi henkikin. 
Rohkeana ihmisenä kuitenkin uskalsin lähteä koeajolle. Pieni kiihtyvyys pienellä moottorilla ja pienellä autolla. No, Helsingin pikkukaduille se kyllä riittäisi muttei juuri muualle. 
Suht´ koht´ kevyt se oli käännellä vaikka ei ollutkaan ohjaustehostinta. 
Jalkakäytävällä ihmiset näyttivät hymyilevän ivallisesti tämän katseenvangitsijan suuntaan. Oli pakko laittaa aurinkolasit päähän ja viedä vekotin äkkiä samaan paikkaan mistä olin sen ottanutkin. 
Pois kun ahtauduin "Suitsasta" niin piti hetki venytellä raajojaan. Vehje sopii 150 senttiselle taiteelliselle tyypille joka ajelee kaupungin keskustassa. 
Teille/tielle en vehjettä suosittele, mutta kaupungissa se jotenkin toimii.
Arvosana: 5½

Taas tuli lipsuttua alkuperäisestä suunnitelmasta. Nyt ei tehty koeajoa autolla vaan koekäyttö moottorisahalla.

Sahasin paksua koivupölliä Partner 410 moottorisahalla ja vanhalla teräketjulla.

Se tuntui siltä kuin olisi syönyt näkkileipää ilman hampaita, pelkillä ikenillä.
Siinä sitten alkoi korvien välistäkin nousta savua siinä määrin, että naapuri meinasi hälyttää palokunnan paikalle.

Eikun auton rattiin ja nokka kohti rautakauppaa. Sieltä löytyi uusi teräketju. Asennuksen jälkeen saman saatanan puupökkelön kimppuun. Hyvä kun ei saha vienyt miestä mukanaan ja alkanut isännäksi. Menohalut olivat huimat. Siinä ei nokka kauan tuhissut, kun ko. kiusanhenki oli sahattu palasiksi ja moni muu koivutukki.

Partner 410 on todella hyvä saha niin sanottuun mökkikäyttöön. Unohtakaa Stihllit ja Homelitet. Ammattilaiselle eli metsurille Partner 410 ei nykypäivänä ole enää riittävä, mutta joku muu Partnerin malli kyllä käy varmasti ja esim. Jonsered merkistä löytyy hyviä vaihtoehtoja.

Arvosana Partner 410:lle ja uudelle teräketjulle: 9

Minulle ehdotettiin koeajon tekemistä koska en ollut sitä pitkään aikaan tehnyt.

Saavuin paikalle, katseeni etsi mutta koeajettavaa autoa ei näkynyt missään. Pian minulle lyötiin rukkaset käteen ja kottikärryn aisat. Piti siis ajaa yksipyöräistä. Pian selvisi myös, että olin joutunut huomaamattani talkoisiin. Minuahan oli selvästi vedetty nenästä.
Mutta itse koeajoon: kottarit kulkivat tyhjänä kevyesti ellei oteta huomioon lievää kitinää. Tosin lähes jokainen perheellinen mies on varmaan tottunut kitinään jo kotonaan. Ero on siinä, että nämä kärryt lakkaavat kitisemästä kunhan vaan laittaa pari öljytippaa pyörän akseliin. Kotona se onkin paljon vaikeampi toimenpide.
Mutta taas takaisin koeajoon: painavammalla kuormalla runko taipui vuoroin oikealle ja vasemmalle. Se oli taipuisa kuin vaimoni nuorena. Rengas oli ruovittamaton eli kaikki kulutuspinta oli lähestulkoon tallella. Ajokahvat (=aisat) olivat tuliterässä kunnossa. Ainoastaan aisojen kaasukahvat olivat silmiin pistävän väriset: punaiset. Sininen tai musta olisi ollut parempi.

Itse kuormatilassa eli ”lavassa” oli lommoja niin kuin kymmenen vuotta vanhassa Ooppelissa.
En mieltynyt laitteeseen koska se toimi kauramoottorilla ja pakoputkeakaan ei ollut muuta kuin työntäjällä itsellään joista aika ajoin tulikin katkeran hajuista ilmaa eilisen hernerokkapäivän jälkeen. Arvosana: 4- ja kymmenen miinusta vielä perään ;)

Hiace vuosituhannen vaihteesta. Pitkä malli ja viisi ovea. Kilometrejä takana 192 000. Pieniä käytön jälkiä siellä täällä. Varusteina aurinkolippa, joka on todella loistava keksintö tässä pakettiautossa ettei aurinko paista syliin. Lisävarustehan se tietysti on.

Koska ei ole turboa, niin ”hissu” kärsii tehon puutteesta ainakin kiihdytyksessä tai ei tämä oikeastaan kiihdy. Ennen sitä kiihtyy kuski. Hevosvoimia on 79, mutta koska on diesel, niin sitkeyttä löytyy kyllä. Vielä kun perään laitetaan kärry joka maksimissaan saa painaa lasteineen 2000 kiloa , niin varsin kesy pakettiauto on sen jälkeen. Toki, kun sen saa vauhtiin niin kyllä se sitten menee aika hyvin, eikä ihan pienet mäen nyppylät hirveästi jarruta. Jos kärryyn pakataan lasti hyvin, niin aika huolettomasti saa sillä vetää eli tarvitse pelätä, että kärry alkaa heittelehtimään.

Viisi ovea helpottaa lastausta ja keskuslukko kulkua ovista. Auto lämpiää talvellakin sisätiloistaan tosi nopeasti. Talvella tosin ei pärjää ilman hyviä renkaita ja painoa auton takaosassa, koska tämä on takavetoinen ja todella surkea etenemään liukkaalla. Se johtunee siitä, että perä on todella kevyt kun takaylistystäkään ei juuri ole. Pelkästään kesällä kun tie on märkä ja ramppiin ajaa kovaa, niin perä voi lähteä varsin helposti irti tiestä. Ei siis lasten käsiin.

Kuitenkin olen ajanut eri pakettiautoilla aika paljon, niin kyllä Hiace on mielestäni selvä ykkönen kestävyydeltään, käyttöominaisuuksiltaan ja pitää hintansa hyvin moniin muihin merkkeihin verrattuna. Arvosana tulee siitä, kun vertaa muihin pakettiautoihin. Jos olisi enemmän tehoja, niin antaisin täyden kympin mutta nyt pitää tyytyä pienempään: 9+

Volvo 240 Station Wagon -88

Vetäisin kuskin oven auki. Pelästyin, että tippuuko koko ovi kun se notkahti alaspäin. Sitten istahdin Volvon penkille koko sadan kilon voimalla. Ai perkele! Penkki oli kova kuin eno vainaan keinustuoli ja kallellaan kuin eno vainaan vene ennen kuin hän hukkui.
Tämähän on kuin vanha traktori. Haisikin jollekin. Lieköhän haissut vanhalle svedupelle-homolle?
Jysäytin Volvottimen tulille. Vaihde silmään, kytkin ylös ja kaasua silmään. Hätkähdin, että jäikö perä tielle vai? No, ei sentään. Mukana se tuli. Se tosin vaikutti väljältä kuin seitsenkymppisen prostituoidun tavara. Ei tosin ole kokemusta asiasta ;)
Tämä yksilö tuntui olevan jo lähes finaalissa. Arvosana 4+

Pieni harmaa koirankoppi seisoo harmaassa syksyisessä säässä parkkipaikan reunalla. 
Pitäisköhän tuohon mahtua aikuisen miehen? Penkki taka-asentoon ja perse penkkiin. 
Pääkään ei edes osunut oven karmiin, hyvä! 
Mittarissa oli kohtuulliset metrit vaikka ottaisikin huomioon moottorin pienen koon. 
Kytkinpoljin oli lähes kymmenen senttiä korkeammalla kuin muut polkimet. 
Varsin oudon tuntuinen kapistus. Sorsa vaikutti aika pirteältä. Ohjaus tosin oli varsin 
jäykän oloinen eli ei ole paras mahdollinen valinta kaupunkiajoon. En tosin suosittele 
matka-ajoonkaan koska siellä se tuntui kevyehköltä. Jos vähänkin koski ohjauspyörään, 
niin kulkine oli jo vaihtamassa kaistaa. Kerrassaan vaarallinen tottumattomissa käsissä. 
Kenelle tämä Ooppeli oikein sopii? Mielestäni ei kenellekään. Jos maahantuonti loppuisi, 
niin tuskin juuri kenellekään tulisi ikävä. Arvosana 5½

Sekavin tuntein lähestyin kulkuneuvoa. Ford on kirosana minulle ellei oteta lukuun -70 lukua ja vanhempia Fordeja. Asiaa lievensi se, että perässä luki mm. 4x4 ja 2,8i. Vähän oli ruskeaa tarttunut ovien alareunoihin ja helmoihin. Fordin keskuskukko on niin vanhoillinen niin kuin koko härvelikin. Tartuin ovenkahvaan ja repäisin oven auki. Huh. Johan on vahva pinttynyt tupakan savut ja lattiamatot olivat reikiä täynnä kipinöistä. Kuin olisi seinä vastassa ovella. Pyörtyminen oli lähellä. Oli pakko aukaista kaikki ikkunat ja kattoluukku, että kykeni ajamaan laitteella, että sai hengen edes jollakin lailla kulkemaan. 
Odotin, että auton teho vie jalat alta mutta se oli suuri pettymys. 150:sta pollesta oli iso osa kadonnut taivaan tuuliin. Toki autolla oli painoa 1290kg ja neliveto joka vie tehoja, mutta... tehoja jäin kaipaamaan. Sierra oli ilmeisesti nelivedon ansiosta varsin hyvä ajaa näin vanhaksi autoksi. Todella tukevan oloinen peli. Jos hajuhaittaa ei olisi, niin antaisin seiskan, mutta hirveän pinttyneen hajun vuoksi arvosana on vain 4½

MB 190, bensa 80-luvun lopusta

Päältä päin siistin näköinen. Autoista tietämätön voisi luulla sitä paljon uudemmaksikin. Sisältäkin siistin oloinen, väriltään vihreä. Luulisi, että vihreä sisusta olisi aivan ”öklö”, mutta kyllä se sopi tähän pikkumersuun hyvin. Vain pieni reikä kuljettajan istuimessa rikkoi kokonaisuuden.
Eikun kokeilemaan. Sata kiloa vei jakkaran pohjaan asti. Heti liikkeelle lähtiessä huomasin perässä olevan välystä (siis auton perässä). Auton sai vaihtaessa toiselle helposti nytkähtelemään. Penkki oli tosi surkean oloinen. Mutkissa keinuin jousien päällä. Oli tunne, että voisin tippua, ellei ovi olisi ollut kiinni ja itseni köyttänyt henskeleillä autoon kiinni. Vähän sellainen tunne kuin yrittäisi istua jumppapallon päällä ja samalla keskittyä lukemaan lakitekstiä..
Kaupunkiajossa piti koko ajan ajaa eli ajo ei voinut olla rentoa. 80-130km/h suoralla tiellä ajettaessa kulkuneuvo pääsi oikeuksiinsa. Se oli silloin lähes nautinnollinen ajettava, jos ei laita puutteeksi sitä, että kiihtyvyys riittänee vain vaari- ja mummokuskeille.
Koeajon päätteeksi nousin autosta pois. Joku pisti perseeseen. No, voi helvetti. Uusiin tuhannen euron farkkuihin tuli reikä.
Autosta jäi vanhoillinen tunnelma kuin olisi palannut 1970 luvulle. Ei edes keskuslukkoa. Täysin yliarvostettu auto tuo Mersu. Siitä jäi varsin ahdistava kokemus. Arvosanaksi kuitenkin niinkin hyvä kuin 6½.