15. Tallinna, Viro, Saku Suurhalli 28.2.2004
Itseni lisäksi suomalaista mukana olivat Sheikki, Manne Virtanen ja Esa
"Sirppi" Lehtimäki. Sheikki oli matkassa Volvolla, me muut Ladoilla.
Mannella oli valmiiksi kolaroitu. Mun Lada oli parinkympin arvoinen.
Oli loistavaa olla mukana hallissa jossa oli paljon katsojia. Ainoa vaan ettei
tullut pärjäämistä. Ei niille Volgille pärjännyt millään, kun niitä oli
neljää viittäkin parhaimmillaan kimpussa. Keskeyttämisen syy:
vaihdelaatikko. Kylkiluu tai kylkiluita murtui, mutta en mennyt lääkäriin
koska olin muutenkin koko talven jouten. Parantumiseen meni 1-2 kuukautta.

Vetoautona oli huumorin vuoksi myös Lada. Tarkempi selostus ja kuvia löytyy Killer Brothers sivuilta -> romuralli -> 2004 -> Tallinna
------------------------------------------------------------------------------------
16. Kerava 18.4.2004
Katiska-Lada (lahjoituksena saatu) oli alla, mutta tie ei vienyt silläkään finaaliin asti. Radalla oli tosi hyvin vaahtoa. Se näytti varmaan katsojista hauskalta, kun se lensi ympäriinsä autojen voimasta.

Voiton vei Simo Käräjämies, toisena oli Tomi Jauhiainen ja kolmantena Ville Kyllönen. Kaikki ajoivat ladoilla.
------------------------------------------------------------------------------
17. Tampere 5.6.2004
Kisan järjestelyt olivat henkisesti todella raskaat, kun kisa järjestettiin
kavereiden ja sukulaisten kanssa yhdistyksen kautta. Itse olin yhdistyksen
puheenjohtaja, mutta koska pari henkilöä laittoi koko ajan kapuloita
rattaisiin eivätkä oikein luottaneet mun tekemiseen vaikka oli jo yhdet kisat
järjestänytkin.
Myyntioikeudet Pirkka-hallin parkkialueillakin omistaja Sodexho pisti vielä
lisää kapuloita rattaisiin, kun eivät antanee ottaa ulkopuolista ruoan
myyjää paikalle eivätkä itsekään tullee myymään. Myynti piti hoitaa
sitten itse ja Sodexholle maksaa "vuokraa" enemmän kuin Tampereen
kaupungille parkkialueen vuokraa.

Itse kisassa olisin todennäköisesti päässyt finaaliin, koska finaalikarsinta ei kauan kestänyt ja oli helppo. Ladani oli varsin ehjä mennessäni finaalikarsintaan, mutta turvavyö oli lukkiutunut eikä saatu sitä toimimaan. Harmitti vietävästi, kun homma kaatui noin pieneen vikaan.
Tulokset: 1. Tomi Jauhiainen, Lada, 2. Ville Kyllönen, Lada, 3. Pekka Lähde, Mersu
--------------------------------------------------------------------------------------
18. Lahti 18.7.2004
Taiteilija Janne Siltanen maalasi autoni (jos Ladaa autoksi voi sanoa) hienoksi. Kuvia löytyy Killer Brothers sivuilta!

Finaalissa selvisin toiseksi. Lähellä oli voittokin, kun Sirpin ja mun autoni sammuivat yhtä aikaa, mutta Sirppi sai liikutettua omaansa vielä muutaman kymmenen senttiä. Sirpin törmäys siirsi vesisysteemiä, niin että se katkaisi suuttimen johon bensaletku tulee kiinni. joka tapauksessa parhain sijoitus tähän asti. Tosin tiukalla oli tuokin koska alkuerästä, kun pääsin jatkoon niin samalla levisi kytkin. Saulin kanssa vaihdettiin kytkinlevy. Ei mennyt se homma turhaan.
1. Sirppi Lehtimäki, 2. Tappari, 3. Risto Sundström. Kaikki ajoivat Ladoilla.
--------------------------------------------------------------------------------
19. Helsinki 5.9.2004
Pettymysten kisa. Kone hajosi heti alkuerässä. Pitikin hakea kakaroiden rääkkäämä Lada.

1. Karjalan Tuima, 2. Simo käräjämies, 3. Sirppi Lehtimäki
-----------------------------------------------------------------------------------
20. Anjalankoski 23.10.2004
Vedin Ladan paikan päälle Mazda 2200D Europe:lla. Kahva Lada oli niittänyt
mainetta jo aiemmin tv.ssä, MTV 3:n kevennyksessä. Menin sillä huvin vuokseni
Helsingissä järjestettyyn Lada Kerhon kokoontumiseen. Kuinka ollakaan, niin
sinne tulivat kameramiehet paikan päälle. Siinä sitten haastattelivat ja
kuvasivat Ladani joka oli työntökisassa mukana eli oli kisa jossa piti autoa
työntää noin kahdenkymmenen metrin matka ja nopeimmat palkittiin. Itse istuin
kyydissä ohjaamassa.
Anjalankosken varikko oli todella kurainen sateiden johdosta. Selviydyin
kuitenkin sijalle kuusi ja se tyydytti.

Olin SM-tilastoissa loppujen lopuksi seitsemäs. Sirppi Lehtimäki nousi Tomi Jauhiaisen ja Simo Käräjämiehen takaa Suomen Mestaruuteen toisen kerran peräkkäin.
=====================================================
21. Kerava 15.5.2005
Lähdin kisaan triplakattoisella Ladalla. Oli kaksi Ladan kattoa päällekkäin ja päällimmäisenä oli Ford Escort mkII:n katto. Käyntiongelmien takia ei menestystä tullut, mutta hauskuutta oli ja sehän on pääasia. Vaihdoin tämän kauden alusta taiteilijanimekseni Tappi Takatyöntö.
Kisan voitti Ville Kyllönen, toisena oli Jari Vento ja kolmannen pokaalin kumarsi Simo Käräjämies. Kaikilla oli allaan Lada.
--------------------------------------------------------------------------------
22. Anjalankoski 2.7.2005
Ennen kisaa oli satanut monta päivää, mutta onneksi sää poutaantui ajoissa. Lähdin mukaan kisaan Sika Käheellä Ladalla. Sama Lada kuin viime vuoden Helsingin kisassa. Silloin siitä hajosi kone. Nyt oli kone vaihdettu ja sillä pääsin sijalle 8.

Parhaat kolme: 1. Raimo Palmgren, 2. Sirppi Lehtimäki, 3. Jari Vento. Kaikilla oli Lada kisa-autonaan.
----------------------------------------------------------------------------------
23. Helsinki 4.9.2005
Ehkä muistiin painuvin kisa tähän asti jos ei Tallinnan reissua oteta lukuun. Ei sen takia, että olin kolmas ko. kisassa vaan siksi, että tyttäreni 15v. ajoi ensimmäistä kertaa ja heti tuli pokaali, Show Car. Kyllä se Mersu olikin hieno! Kuvia voi katsella tuolta Maijun sivuilta!

Kisan voittajakolmikko ajoi Ladalla: 1. Karjalan Tuima, 2. Raimo Palmgren, 3. Tappari
---------------------------------------------------------------------------------------------
24. Lahti 23.10.2005
Oma Pyykkilauta-Ladani laukesi heti ensi erän jälkeen. Olin ainoa joka tuli ajamalla pois kehästä, mutta ennen varikkopaikkaa se sammui eikä enää lähtenyt kunnolla käymään. Kansihan siitä kaiketi meni koska startatessa vettä tuli pakoputkesta. Mutta se ei lannistanut yhtään koska Suomen Mestaruus tuli tiimiin eli Karjalan Tuima nousi lähes mahdottomasta paikasta Suomen Mestariksi. Itse jäin SM-pisteissä sijalle 8.

Kisan voitti Karjalan Tuima Ladalla, toiseksi tuli Minna-Misu Volvolla ja kolmanneksi Marko Silventoinen Volvolla.
=============================================================
25. Anjalankoski 29.4.2006
Tähän asti loistavin kisa kohdaltani sillä sain kolme pokaalia. Sija 6., Show Car ja Yleisön Suosikki.

Parhaat: 1. Sirppi Lehtimäki, Lada, 2. Anttoni Antikainen, Taunus, 3. Risto Sundström, Lada
----------------------------------------------------------------------------------------------
26. Lahti 11.6.2006
Finaalipaikkahan sitä oli mielessä edellisen kisan perusteella, mutta vaihdeongelmat koituivat kohtaloksi ja ajo jäi lyhyeen.

Sirppi Lehtimäki otti toisen voiton putkeen Ladalla, toinen oli Marko Silventoinen Volvolla ja kolmas Risto Sundström Ladalla.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
27. Hämeenlinna, Ahvenisto 15.7.2006
Alkuerässä oli mm. viisi Ladaa ja niinhän siinä kävi, ettei Mersu kestänyt niitä vastaan koska vesiletku halkesi ja annoin mennä vaan niin koneestahan loppui veto. Keräilyyn en ehtinyt, kun aikataulu oli rankka mutta Last Call lähtöön ehdin mutta kone oli siinä vaiheessa jo ihan loppu. Show Car pytty irtosi kait sillä että heilutin valkoista lippua pitkän ongen päässä antautumisen merkiksi. Tietty siihen vaikuttivat hieno auton ulkonäkö ja se, että ajoin konepelti pystyssä. Konepellin sisäpuolelle oli mm. maalattua lieskoja ja kirjoitettu Helvetin Kone enteellisesti.

Parhaat olivat.1. Kari Korhonen, Lada, 2. Minna-Misu, Lada, 3. Marko Silventoinen, Volvo
-------------------------------------------------------------------------------------------
28. Helsinki 3.9.2006
Sade loppui pari tuntia ennen kisojen alkua ja alkoi taas muutama tunti
kisojen päättymisen jälkeen.
Ladassani oli jo alun alkaenkin käyntihäiriötä. Pian kisassa paljastui
kansivika. ei pitäisi noita ilmaisia paskoja haalia tai pitäisi testata ne
kunnolla ennen kisaa ja vaihtaa tarvittaessa kone. No, ei tule vaan otettua
asiaa kovinkaan vakavasti.

Tuloksia: 1. Juha Räisänen, 2. Risto Sundström, 3. Ville Kyllönen. Kaikilla oli autonaan Lada.
-------------------------------------------------------------------------------------------
29. Lappeenranta 22.10.2006
Ilma oli kostea ja sumuinen. Onneksi ei paljoakaan satanut. Tiesin jo
etukäteen, että nyt on kauden paras romuralliautoni alla. Oli pientä
painettakin pärjäämiseen ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tulin
neljänneksi ja se riitti kympin sakkiin kokonaiskilpailussa.
Olin toista kertaa tänä vuonna Yleisön Suosikki. syy oli ehdottomasti tuo
SaiPa-peluri katolla. Myös Show Car -pokaali tuli kotiin vietäväksi.

1. Ville Kyllönen, 2. Risto Sundström, 3. Kari Korhonen. Kaikilla Ladat.
Kaudella sain 2006 sain seitsemän pokaalia. Eniten kuin kukaan muu.
Sirppi pääsi samaan pokaalimäärään jos myös kiertopalkinnot
lasketaan.
Olin SM-tilastoissa kymmenes.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Paljon lisää kuvia voi katsella vetämiltäni Killer
Brothers sivuilta! Siellä myös tilastot kisoista ja paljon muuta.
Käykää tsekkaamassa! Järjestäjän sivut osoitteessa www.sheikki.com
Sieltä foorumista löytyy linkkejä lisää.
Myös tuolta Maijun
sivuilta löytyy muutamia mun autojani.