Romu- ja rokkiralliristeily 3-4. tammikuuta 2009
Ensin kuitenkin vähän taustaa vuoden 2008 tapahtumille.
Ensimmäinen kisa oli Lappeenrannassa toukokuun alussa. Se oli kauden huonoin kisa, sillä alla oli mätä Carina jolla pääsin nipin napin yhdeksänneksi. Heidin Mitsubishistä korkkasi vetari heti kättelyssä. Kuvia tästä! ja videota tästä!
Toinen kisa oli sitten Lahdessa kesäkuussa. Allani oli Opel Ascona. En uskonut kovinkaan paljoa mahdollisuuksiini tuolla autolla vaikka tiesinkin sen olevan pelleiltään kova, mutta se rakkine kestikin sitten ihmeen hyvin. Tuloksena kakkostila. Erityisen iloinen olin Heidin nelossijasta joka Nissan Bluebird STW:llä. Se oli siistin näköinen, mutta läpimätä pohjasta. Kuvia tästä! ja video tästä!
Kolmanteen kisaan Hämeenlinnan Ahvenistolle heinäkuussa piti lähteä Mercury Topazilla, mutta se lakkasi toimimasta noin viikkoa ennen torstaina. Koska edessä oli pitkiä työpäiviä ja vain tuleva viikonloppu vapaana, niin päätin pelata varman päälle ja tein sitten Toyota Carinan kahtena päivänä valmiiksi. Sillä tuli sitten hienosti voitto.Heidi ajoi hienosti Nissan Sunnylla jälleen neljänneksi. Kuvia tästä! ja videon pätkä tästä! ...ja video takavetoisista tästä!
Neljäs kisa oli sitten Anjalankoskella elokuun lopussa, koska Helsingin kisapaikka meni alta pois. Sinne piti laittaa kuntoon tuo Mercury Topaz, mutta päätin lähteä ns. varmemmalla autolla eli Mazda 626:lla. Auto oli tosi hyvä pelleiltään. Siellä tuli ns. torjuntavoitto. Alatukivarsi katkesi aikaisessa vaiheessa eli auto meni vähän minne huvitti, mutta se kesti neljänneksi vaikka olinkin etupäässä ottavana osapuolena. Heidi ajoi Toyota Carina farmarin kisapaikalle ja itse kisassa ajoi hienosti pronssille ja sai vielä Show Car palkinnon. Kuvia tästä! - Videopätkä tästä!
Kauden viides ja viimeinen kisa oli uudestaan Lahdessa lokakuussa. Lähdettiin Heidin kanssa sinne molemmat Nissan Bluebirdeillä. Kisa ei mennyt läheskään, niin kuin piti eli olin kuudes vaihdelaatikkovikaisella autolla ja Heidi oli kahdeksas. Voitin niukkaakin niukemmin etuvetoluokan Suomen mestaruuden ja Heidi tippui niukasti neljänneksi ollen ennen edelliskisaa vielä kolmantena, mutta loistotulos kun ottaa ajokokemuksen huomioon ja olihan se Heidin ensimmäinen kokonainen kausi. Kuvia tästä! - Videoklippi tästä!
Omasta mielestäni mestaruuden arvoa lisää se, että ajoin neljällä eri automerkillä eli päässyt tutustumaan autojen heikkoihin kohtiin kovinkaan hyvin. Joka autossa tuli jotain pientä yllätystä.
Kahdessa lehdessä oli loppuvuodesta juttua meidän romuralliharrastuksesta. En laita nyt niitä kuitenkaan yleisesti näytille (tähän pätee vanha sanonta: se jolla onni on niin se onnen kätkeköön).
![]() Mun piti ajaa tällä Chevrolet Luminalla romurallia, mutta suunnitelmat muuttuivat kauden edetessä ja myin laitteen pois.
|
|
![]() Sääli sinänsä etten "päässyt" ajamaan tällä. Olisi tuonut kisoihin väriä.
|
![]() Hain lähes valmiin Opel Vectran Loviisasta. En saanut sitä helposti tulille ja vein sen sitten loppujen lopuksi sulattamoon. |
![]() Tällä Mercury Topazilla piti ajaa romurallia, mutta loppujen lopuksi sekin meni sulattamoon. Kesä oli sateinen eli piti virittää katos.
|
|
![]() Heidin Toyota Carinaan tehtiin sama maalaus mikä oli tässä "Mörössä". Kiva olisi ollut ajaa tälläkin, mutta asialle ei voi mitään enää. |
|
Palkintojenjakoristeily oli 3-4. tammikuuta 2009. Alla kuvia ja juttua risteilystä.
Meidän jengi kuvattuna terminaalissa.
|
Ennen paattiin nousua piti vähän tankata.
|
Terminaalissa odoteltiin lähes tunti.
|
Kohta se alkaa, se palkintojenjako siis!
|
Romurallin takavetoluokan kolme parasta. Karjalan Tuima on kaksinkertainen Suomen mestari ja Sirppi kolminkertainen. Heviletti ensimmäisellä kaudella heti hienosti kolmantena.
|
Edelleen romurallin takavetoluokan parhaimmistoa. Vain Kosusen Riku puuttuu.
|
Romurallin etuvetoluokan neljä parasta olivat paikalla, mutta sitten olikin monen monta jäänyt kotiin pitämään pakkasta.
|
Laitetaas vielä toinen kuva meistä...
|
Rokkirallin etuvetoluokan palkittuja (Ninnu haki Jensenin pokaalin).
|
Rokkirallin kardaaniluokan palkittuja. Vasemmalla voittaja Jani Corander.
|
Edelleen rokkirallin kardaaniluokan palkittuja...
|
Rokkirallin ladyluokkaa. Kauden voittaja vasemmalla.
|
Pitihän sitten laittaa toinenkin kuva ladyista...
|
Junnujen voittaja vasemmalla, mutta ketäs nämä muut ovat ? ;)
|
Super Rokin miehiä. (Jani haki Jensenin pystin)
|
Tässä ei ole menossa tanssikilpailut vaan Minna-Misu noutaa palkintoa.
|
Maranello palkittiin viime vuoden tiiminä.
|
Mietimme juuri, että mistä kisasta on maalattu Karjalan Tuiman taulu.
|
Karvainen ja karvaton ;D |